“Die Welt – Ein Tor”

Instrumentation: 2222/2200/1+1/soolo vlc./archi
Commissioned by Paulo Foundation.
logo-pdf

“Die Krähen schrein
Und ziehen schwirren Flugs zur Stadt:
Bald wird es schnein, –
Wohl dem, der jetzt noch – Heimat hat!

Nun stehst du starr,
Schaust rückwärts, ach! wie lange schon!
Was bist du Narr
Vor Winters in die Welt entflohn?

Die Welt – ein Tor
Zu tausend Wüsten stumm und kalt!
Wer das verlor,
Was du verlorst, macht nirgends Halt.

Nun stehst du bleich,
Zur Winter-Wanderschaft verflucht,
Dem Rauche gleich,
Der stets nach kältern Himmeln sucht.

Flieg, Vogel, schnarr
Dein Lied im Wüstenvogel-Ton! –
Versteck, du Narr,
Dein blutend Herz in Eis und Hohn!

Die Krähen schrein
Und ziehen schwirren Flugs zur Stadt:
Bald wird es schnein, –
Weh dem, der keine Heimat hat!”

Friedrich Nietzsche (1887)

 

 

Special attention was given in the festival programme to Sauli Zinovjev, who wrote a cello concerto for the concluding concert, and Sirja Nironen, the soloist at this premiere. Written as a homage to the centenary of Finland’s independence, Die Welt – Ein Tor harked back to German Romanticism, and not only because of the poem by Nietzsche that provided its inspiration. Yet the emotional charge in the work was very much of today’s world, and Nironen’s expressive performance of the solo cello part painted a compelling image of what it is to be lonely and an outsider in a cold world.
FMQ: Merja Hottinen

Kohtalokas ja jännittävä sellokonsertto

Teosesittelyn sijaan Zinovjev tarjosi käsiohjelman lukijoille Friedrich Nietzschen Der Freigeist -runon. Siitä on myös peräisin sellokonserton nimi Die Welt – Ein Tor eli Maailma – portti. Neljä sellon intohimoista kadenssia jakaa teoksen jaksoihin, ja kadenssien välissä orkesteriosuus liikkuu suhteellisen hitain liikkein. Tämä luo teokselle kohtalokkaan ja jännittävän tunnelman. Zinovjevin orkesterikudos soi Atso Almilan johtaman Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin käsissä hienosti.

HS: Samuli Tiikkaja

Dramatisk cellokonsert

Sauli Zinovjev (f. 1988) är en intressant företrädare för de inhemska tonsättarnas y-generation. På Sibelius-Akademins kompositionslinje gick han sida vid sida med bland andra Sebastian Hilli (f. 1990) – båda utexaminerades för ett par år sedan – men estetiskt står de relativt långt från varandra. Medan Hilli trampar nya stigar i ett landskap där de stora modernisternas fotspår är lätta att skymta, söker sig Zinovjev framåt i ganska annorlunda, betydligt lummigare terräng.

Zinovjevs musik präglas av en intensitet som är ovanligt stark, här finns också en utvecklad melodisk dimension som är nästan lika sällsynt bland kollegerna. Vad gäller tonhöjderna skyr Zinovjev på inget vis tonaliteten, snarare är det som om han närmade sig den på nytt. Det kryllar av treklanger, som ofta är läckert expanderade och vad det harmoniska bygget beträffar hör man ofta djupa underströmmar. Formmässigt förefaller Zinovjevs kompositioner ibland som amöbor – väldigt flexibla och på något plan obestämda.

Alla dessa kvaliteter är närvarande i den nu uruppförda cellokonserten, där den intressantaste aspekten var just formen. Även om det relativt traditionella materialet kunde ha suttit bra i en tre- eller åtminstone flersatsig form, äger allt rum inom en sats. Kanske inte med samma andetag eller inom en och samma fras, men det är som om samma tanke sträckte sig från början till slut med en kulmination i mitten där Zinovjev för en stund närmade sig PH Nordgrens karghet. Sirja Nironen tolkade allt med hetlevrad inlevelse och stor säkerhet och hyllades rättmätigt av orkesterkollegerna när hon steg fram i solistrollen som en primus inter pares.
HBL: Wilhelm Kvist

Sibafestin päätti kantaesitys yksinäisyyden kylmyydestä

Myös kantaesityksensä saanut Sauli Zinovjevin sellokonsertto kytkeytyi aiheeseen surun ja voimattomuuden pohdinnallaan, ja vaikkei Zinovjev kantaaottava saati poliittinen säveltäjä olekaan, tässä konsertissa sen tunnelmia oli helppo tulkita myös reaktiona maailman pahuuteen.
Zinovjev (s. 1988) on rynnistänyt lyhyessä ajassa merkittävälle paikalle nuorten suomalaissäveltäjien joukossa. Väkevistä orkesteriteoksista Gryf (2013) ja Batteria (2016) on tullut menestyksiä, jotka saavat jatkuvasti uusia esityksiä. Lokakuussa kantaesitettiin Oulussa Zinovjevin ensimmäinen konserttoteos, viulukonsertto “Leiermann” solistinaan Pekka Kuusisto. Nyt kuultu sellokonsertto “Die Welt – Ein Tor” on sen sisarteos: viulukonsertto ammensi Winterreisen viimeisestä runosta, sellokonsertto puolestaan Friedrich Nietzschen runosta, joka tunnetaan mm. otsikoilla Abschied, Heimweh tai Freigeist (Hyvästijättö, Koti-ikävä, Vapaa-ajattelija). Runoja yhdistää talvinen maisema sekä saksalaiselle romantiikalle ominainen melankolinen vaeltaja. Tällaiseen taustaan kiinnittyminen sopii hyvin Zinovjevin syväliikkeiseen ja kaihoisan spirituaaliseen orkesterikieleen.
Jos Musica nova -festivaalilla kantaesitetty Batteria oli korkeajännitteinen energiapakkaus, sellokonsertto on aivan paljas. Teos käynnistyy sellon valittavalla soolokadenssilla, ja orkesterin hitaasti, kuin sumussa liukuvat pinnat piirtävät autiota talvimaisemaa. Menestynyt nuori sellisti Sirja Nironen tulkitsi soolo-osuuden intensiiviseksi pelkistettyä, korkealla anelevaa ja nyyhkivää laulua ylvään päättäväisesti, suurella sydämellä mutta vailla sentimentaalisuutta.
Sauli Zinovjevin orkesterimusiikki ilmaisee syviä tuntoja hitain, väkevin liikkein. Kuva: Otto Virtanen / saulizinovjev.com
Nietzschen runo kuvaa yksinäistä vaeltajaa, joka on kääntänyt selkänsä maailmalle. Se tiivistää Nietzschen ajatteluun liittyviä vapauden ja riippumattomuuden teemoja, joita Zinovjev ei kuitenkaan niinkään kommentoinut. Sen sijaan hän syväluotasi yksinäisyyttä, väärinymmärretyksi tulemista ja hyväksynnän kaipuuta pysähtyneen tilan ja pelottoman säästeliäisyyden kautta. Harmonisen suurimuotoisuuden hän hallitsee taidokkaasti.
Sello on konsertossa usein kirjaimellisesti yksin, huutaen tyhjyyteen tai aistien pelokkaasti ympäröivää kylmää autiutta vailla minkäänlaista virtuositeettia. Laulavuus ja ikiaikaiset, valuvat kyynelmotiivit pitävät näkökulman ihmisen sisäisenä. Välillä orkesteri ruoskii selloa, välillä pilviseltä taivaalta aukeaa auringonsäde. Teos huipentuu alistuneesti, se ei suo kuulijalle vapautusta tai tyydyttävää nousua voittoon. Kun alun kadenssi lopussa palaa, sello on kuitenkin saanut uudenlaista voimaa.
Ylimääräisessään Nironen jatkoi konserton aihetta: hän improvisoi patarumpujen kanssa laulaen upeaäänisesti sellolla itseään säestäen etnohenkisen valituslaulun, jonka omisti “niille maailmankolkille, joissa ei ole kansalaisrauhaa”.
Rondo: Auli Särkiö-Pitkänen

Performances

3.2.2018: Sibafest, Nironen & Almila, Helsinki, world premiere, Yle Broadcast